eikä neuloja langoistaan pääse.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Kalajoki vetää puoleensa

 
Ohje: Kalajoki
Lanka: Novita Nalle (043)
Puikot: 3 mm
Menekki: 94 g


Nämä sukatkin ovat vuosimallia 2011, eli yksi valmistuneista kyhäilyistä. Tuolla ne edelleen lojuvat vaatehuoneen perukoilla, mutta taitavat nyt päätyä äitin joululahjapakettiin. Pitäisi enemmänkin neuloa varastoon. Yleensä kun tuppaan neulomaan vain itselleni, jos en heti sillä hetkellä keksi jotain muuta käyttäjää. Oma villasukkavarasto alkaakin pursuilla jo yli äyräiden. Omista varastoistani löytyy myös lähes identtiset tällaiset sukat. Lähes sen takia, että näiden sukkien kanssa kämmäilin jotain mallineuleen kanssa. Muistaakseni jätin jonkin kerroksen neulomatta tai jotain vastaavaa, joka ei siis kovin vakava virhe ole, eikä näy lopputuloksessakaan kummemmin. Taitavat nämä olla vähän omiani isommatkin. Jo ensimmäisellä kerralla ohje osui ja upposi. Yksinkertaisen kaunis, näyttävä lopputulos, mutta neulominen ei kuitenkaan ole kovin vaivalloista tai haastavaa, kun suurimmaksi osaksi saa tikutella sileää, mutta kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoista. En usko, että tämäkään jää viimeiseksi tämän ohjeen toteutuksekseni.

6 kommenttia:

  1. Kalajoen kasvatti ihastelee aina näitä syntymäkuntani mukaan nimettyjä sukkia - hienot ovat nämäkin! :)

    VastaaPoista
  2. Jaahas, taas sain muistutuksen yhdestä niistä monista sukkamalleista, jotka olen aikonut tehdä. Ohjekin ollut printattuna ties kuinka kauan. Jokohan minä saan ne puikoille vaikka joulukudelmaksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin blogistasi kurkkaamassa, että olit näemmä saanut omatkin kauniit Kalajoet tehtyä. :)

      Poista
  3. Minä taas en ole yhtään innostunut tuosta mallista, mutta kai sitä täytyy joskus kokeilla, koska sitä niin monet tekevät ja kehuvat!

    Minä taas luulin kovastikin neuloneeni lahjavarastoon, mutta nyt kun olen noita sukkia paketoinut, tuntuu, että olisi pitänyt olla ahkerampi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omallekin kohdalle on joidenkin muiden hehkuttamien mallien kohdalla käynyt niin, ettei nappaa sitten yhtään. Makuja on monia. :)

      Tänä vuonna ajattelin todellakin aloittaa lahjaneulomisen hyvissä ajoin, mutta saa nähdä miten käy...

      Poista

Kiitos kommentistasi!