eikä neuloja langoistaan pääse.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Villahoususankari

Meillä käytetään pääsääntöisesti kestovaippoja, ja yrityksen ja erehdyksen kautta löysimme itsellemme sopivimman kombinaation: sisävaippa ja kuorena villahousut. Pikkuvauvana paras sisävaippa oli taiteltu harso, nyt isompana sisätäyttövaippa. Jonkin verran meillä on myös taskuvaippoja, mutta kyllästyttyäni jatkuviin ohivuotoihin käytetään niidenkin kanssa ohuita villahousuja varmuuden vuoksi.


 Niinpä niitä villahousuja on sitten pitänyt neuloa ihan tarpeeseen, vaikka muuten ei olisikaan kauheasti neulotuttanut. Toiset on viihtyneet puikoilla pidempään kuin toiset, jos ihan akuuttia tarvetta ei ole ollut. Tällä hetkellä ei ole tarvetta uusille pöksyille, tosin yhdet pitkälahkeiset olisi kiva tehdä. Olen ihastunut Tiuhtis-ohjeeseen, joten muita ohjeita en ole edes testannut, pois lukien jo ennen pojan syntymää neulotut yhdet housut (esitelty vanhassa blogissa), jotka muuten mahtuvat edelleen tuolle hoikkeliinille.


Lanka: Aade Lõng Heie + nyöri 7 Veljestä
Puikot: 4 mm & 4,5 mm
Menekki: 48 g
Koko: S

Näistä ei mitään erityistä mainittavaa tule mieleen, ovat jo käytöstä poistuneet, kun jäivät pieniksi.

 Lanka: Novita Puro kanervikko (801)
Puikot: 4 mm & 4,5 mm
Menekki: en muistanut punnita, vajaa 2 kerää
Koko: L 

Housut on olleet käytössä jo aika pitkään, keväästä asti, joten käytön jälkiä alkaa näkyä. Lanka on huopunut erityisesti kosteimmalta kohdalta eli haaroista ja nyppyjäkin on tullut kovasti. Tätä samaista lankaa ois vielä 9 kerää, ja olin ajatellut tehdä niistä itselleni jotain isompaa kuin huivin tai pipon, mutta liekö vaivan väärti. Aikaisemminkin olin kyllä kuullut, että Puro nyppyyntyy tosi herkästi, mutta nyt se on myös omin silmin todettu. 

 
Lanka: Ruskovilla Hahtuvalanka + nyöri 7 Veljestä
Puikot: 4 mm & 4,5 mm
Menekki: vajaa 100 g, pieni nöttönen jäi jäljelle
Koko: L

Ruskovillan hahtuva oli virolaista paksumpaa, joten näistä tuli aika suuret. Vyötäröresorikaan ei jousta samalla tavalla kuin esimerkiksi Purosta neulotuissa pöksyissä, joten sen saa tarkasti asetella vaatteiden alle, ettei ole ihan kurtussa. Näitä käytettiinkin hinnä yövaipan kanssa, mutta nyt yökestoilun jäätyä pois jäävät odottelemaan pojan kasvamista. Nämäkään ei enää pakasta vedetyn näköiset ole, kun vasta nyt sain aikaiseksi kuvata, enkä jaksanut alkaa erikseen sitä varten pesemään.

 Lanka: Evilla Preyarn + nyöri 7 Veljestä
Puikot: 4 mm & 4,5 mm
Menekki: 53 g
Koko: L

Kuten jo aiemmin mainitsin, meillä käytetään myös taskuvaippojen kanssa villahousuja, koska eräänä päivänä mittani tuli täyteen siinä vaiheessa, kun olin jo neljättä kertaa vaihtamassa pojalta vaatteita, kun vaippa oli falskannut haaruksista. Kun kosteussulkua tarvitaan lähinnä jalanteiden luona, riittää pöksyiksi vähän ohuemmatkin yksilöt (toki nämä toimivat myös sisävaipan kanssa). Ohuemmasta langasta huolimatta tuli näistäkin aika suuret, eli M-kokokin olisi voinut olla passeli sekä näissä että ylemmissä pöksyissä.

 Lanka: Novita Puro ilo (873)
Puikot: 4,5 mm & 5 mm
Menekki: 96 g, kaksi kerää käytetty kokonaan
Koko: L
  
Löysin kaupan poistolaarista kivan näköisen Puro-kerän, ja myöhemmin olin ostavinani samaa väriä lisää toiveissani tehdä ne pitkälahkeiset housut. Eka kerä olikin sitten jotain ihan muuta, joten ne kaksi muuta käytin kokonaan näihin. Ei olisi tämänkään pitänyt tulla minään yllätyksenä, mutta olin vähän pettynyt värien käyttäytymiseen. Ensimmäisessä kerässä meleerattujen osioiden toisena värinä oli pinkki (mistä pidin enemmän), mutta toisessa sitten yllättäen tunkkaisempi ruskea. Olisihan tämän voinut tarkistaa jo keriä ostettaessa, mutta eipä tullut mieleenkään. Onneksi ei ollut mikään isompi työ kyseessä, ja villahousut muutenkin ovat vaatteiden alla piilossa. Puikoiksi otin näihin housuihin puolta milliä isommat kuin muissa housuissa, juurikin noiden edellisten Puro-pöksyjen huopumisen takia.

No niin, nyt on blogi polkaistu kunnolla käyntiin pienen pöksypläjäyksen myötä. Esittelyä odottavat myös mm. isänpäiväpipo ja lähes vuosi sitten käytössä ollut kastemekko. Pyrin palailemaan linjoille piakkoin!

10 kommenttia:

  1. Tervetuloa Bloggeriin! :)
    Upean kasan villapöksyjä oletkin tehnyt, mutta niitähän tarvitaan vuosikkaan kanssa vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva kun vanhat tutut löytävät tiensä tänne vuoden päivitystauosta huolimatta! :)

      Poista
  2. Onnea uudelle blogille!
    Ihania villapöksyjä!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva kun palasit, välillä on tullut kurkisteltua että eikö reader vain kerro päivityksistä kun mitään ei kuulu... :) Kivoja villiksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti mietin, että pitäis vähän kuulumisia päivittää, mutta ei saanut ikinä aikaiseksi. Nyt kyllä riittää vähäksi aikaa päivitettävää, kun on niin monta esittelemätöntä työtä odottamassa vuoroaan. :)

      Poista
  4. Onpa söpöjä pöksyjä, ihania vauvamaisia:)

    Tuomontupa ihastelee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitten tekemiseen jää koukkuun ja taas tekisi mieli aloittaa uudet. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!