Näitä huiveja on näkynyt yhdessä jos toisessakin blogissa, ja eräänä iltana oli ihan pakko aloittaa itsekin sellaista tekemään. Langat löytyi omista varastoista, joten ostoksillekaan ei tarvinnut lähteä. Tuon punaruskean langan olen hamstrannut joskus vuonna 2008, joten ihan hyvä, että pääsi sekin vihdoin puikoille asti... Alkuinnostuksen jälkeen tämä oli aika tylsää neulottavaa, mutta onneksi pikkutyö valmistui nopeasti. Ohjeeseen tein sen verran muutoksia, että en neulonut korvia erikseen, vaan poimin silmukat suoraan tuosta valkoisesta osiosta. Ja hännän kavennuksetkin tein aina kerroksen alussa enkä lopussa. Tuli ihan kiva, ja sopii yhteen pojan kettupuvun kanssa. :) Tällä ideallahan voisi tehdä vaikka lapasetkin, tosin niillä ei kyllä näillä pakkasilla vielä tarkenisi.
Ohje: Kettupuuhka
Lanka: Novita 7 Veljestä (010) ja Gjestal Janne (437)
Puikot: 4 mm
Menekki: luonnonvalkoista 10 g ja punaruskeaa 40 g, eli yhteensä 50 g
Muuta: kaksi mustaa nappia silmiksi ja mustaa seiskaveikkaa nenänpääksi
Aivan ihana huivi. :)
VastaaPoistaTää oon ihana ja aion jossakin välissä tehdä vaikken oikein tiedä kenelle tekisin. Tosiaan lapasiinkin kävisivät eli vois tehdä vaikka oikein setin. Söpö poika teillä.:)
VastaaPoistaAi miten kaunis! Mistähän ihmeestä sitä löytäisi 30-40g ihan perussinistä isoveikkaa.. mistään ei tunnu löytyvän enää :(
VastaaPoistaIhana ja niin on mallikin( siis tuo pikkuinen).. Minäkin olen muutaman tuollaisen ketun tehnyt. Mukava ja nopea tehdä=)
VastaaPoistaHei, sinä neuleblogauksen harrastaja tai neuleblogausta harrastanut!
VastaaPoistaHaen neuleblogien/käsityöblogien pitäjiä sekä entisiä pitäjiä vastaamaan kyselyyn neule/käsityöblogien pitämisestä. Tein vastaavanlaisen kyselyn pro gradu –tutkielmaani varten vuonna 2008. Kyselyyn tuli vastauksia runsaasti ja lopullisen muotonsa tulokset saivat viime syksynä hyväksytyn lisensiaatintyön muodossa. Tämän jatkokyselyn tarkoituksena on saada aineisto väitöskirjaa varten. Toivottavasti sinulla on aikaa vastata kyselyyn.
Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät tai ovat pitäneet neule/käsityöblogia. Kyselyllä selvitetään blogien ja blogaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä.
Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia ja vastanneiden kesken arvotaan kolme neuleaiheista pakettia. Kyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/6504/lomake.html Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se nettiselaimesi osoitekenttään ja paina Enteriä.
Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksen suhteen voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen kvilhune@student.uef.fi
Ystävällisin terveisin, Katja Vilhunen.
Ihana kaulahuivi! Tuollaiset vois tekaista omille lapsillekkin :)
VastaaPoista